Missiona turvallisuus, arvona perhe
Sähkö-Jokinen Oy sai alkunsa vuonna 1968 yhden miehen, sähköteknikko Antti Jokisen, asennusyrityksenä. Firma kuitenkin kasvoi lupaavasti, jolloin Antti päätti laajentaa yritystoimintaansa myös tievalourakoinnin puolelle. Hän suunnitteli ja kehitti omien kokemustensa pohjalta valaisinpylväälle jalustan, jonka erikoisuutena oli täysin uniikki kiinnitystekniikka. Varsinainen jalustatuotanto käynnistyi Noormarkussa vuonna 1982.
Seuraava sukupolvi ottaa vetovastuun
Kun perheyritys oli kasvanut menestyksekkäästi 20 vuoden ajan, ottivat Antin lapset yritystoiminnan pyörittämisen omille harteilleen. Törmäysturvallisten KAPU®-pylväiden kehitystyö alkoi vuonna 1992. Uusia innovaatioita hyödyntänyt ensimmäinen kappale valmistui omalta tehtaalta vuonna 1994. Vain muutamaa vuotta myöhemmin pylvästuotteiden vienti ulkomaille käynnistyi täydellä teholla.
Nykyään sadat tuhannet KAPU®-turvapylväät valaisevat ja suojaavat tienkäyttäjiä Suomen ohella ympäri Eurooppaa.
Tarinamme kuvina

9.3.1968 sähköteknikko Antti Jokinen jätti elinkeinoilmoituksen Noormarkun nimismiehelle, missä hän ilmoitti ryhtyvänsä harjoittamaan sähköasennusliikettä.

Porin Jazz tapahtuma Porin Kirjurinluodossa. Alueen ja esiintymislavan sähköistäminen oli mielenkiintoinen työ.

Yrityksen ensimmäinen TYKY-matka. Kohde oli Espanja ja matkassa Antti Jokisen kanssa Pekka Järvenperä ja Antti Lind.

Sähkö-Jokisen nykyinen tuotantopäällikkö Kalle Jokinen mikroauton ratissa. Kuvassa hän on kolmevuotias ja nykyisinkin harrastuksena on kaikki koneet mitkä kulkevat kovaa.

1978 täyttyi kymmenen vuotta yrittäjyyttä. Raskas ja vastuullinen työ pani Antin ajattelemaan, että mukava olisi tehdä työtä neljän seinän sisällä, saati ympäri maakuntaa.

Katuvalo urakoinnista saatujen kokemusten pohjalta Antti Jokinen suunnitteli betoniperustuksen valaisinpylväille.

Kiviainekset kipataan siiloon ja kuljetin johtaa myllyyn. Traktorin kuljettajana yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Lasse Jokinen ja apumiehenä kesäpoika Kalle Jokinen

Simo Jokinen ajamassa päivätuotantoa ulos tehtaalta. Nykyään hän hoitaa yrityksen vienti- ja tuontitehtävät.

Sähkö-Jokisen perustaja Antti Jokinen vetäytyi eläkkeelle. Nyt oli aikaa rakkaille matkailu- taide- ja mökkiharrastukselle, yhdessä Ilmi vaimon kanssa.

Sähkö-Jokisella on aina tehty tuotekehitystä. Uutuus vuodelta 1988. Kuumasinkitystä teräksestä valmistetusta jalustasta ei kuitenkaan koskaan tullut kaupallinen tuote korkeiden raaka-aine ja valmistuskustannusten takia.

Tielaitos ryhtyi vaatimaan valtateiden varsilla olevilta puupylväiltä turvallisuutta. Sähkö-Jokinen aloitti puupylvään törmäyslaitteen kehitystyön. Testiauto demonstroidun koetörmäyksen jälkeen Vierumäellä.

Verkosto 92 messut Tampereen Messukeskuksessa. Sähkö-Jokisen jalansija on kasvanut merkittäväksi Suomen markkinoilla.